18. heinäkuuta 2013

Päivä 7 & Ensimmäinen My Day

Päivä 7: Kuva jostain mitä olen tänään tehnyt

tässä haasten seitsemännen päivän yhteydessä voisin toteuttaa 
blogin ensimmäisen my day postauksen, toivottavasti pidätte :)

aamulla heräsin puoli yhdeksän pintaa vähän ennen kun herätys soi kun sanni narskutteli sen puru lelua ja piti taas mitä ihmeellisimpiä ääniä .. :D yleensä heräilen noin puolta tuntia ennen kun töihin lähden, mutta nyt heräsin yllättävän pirteänä peräti tuntia ennen lähtöä, joten ehdin rauhassa juomaan kahvin, syömään pienen aamupalan, ja lueskelemaan muita blogeja !

bongatkaa kuvasta sanni !

puoli 10 aikaan lähdin huristelemaan töihin, ja olin perillä jo hyvin ennen työajan alkamista ! 
keittiölle päästyäni autoin muita työntekijöitä valmistelemaan lounasta, joka oli kello 11, jolloin talon henkilökunta tuli ruokailemaan, ja äiti - lapsi leiriläiset tulivat 11.30.
kahdeksi laitoimme päiväkahvin esille, ja pääsin kehittämään luovuuttani, kun halusin hedelmien maistuvan lapsille, joten tein niistä normaalia houkuttelevamman näköisiä ! kyllä ne sitten maistuivatki lasten itse tekemien muffinien rinnalla :)


kolmen aikaan jäinkin sitten yksin keittiölle valmistelemaan päivällistä, jolloin oli tarjolla kalakeittoa, leipää, suolakurkkua, juustoa & leikkeitä.
samalla valmistelin iltapalaa, josta ollaan leirin ohjaajien kanssa sovittu, että laitan kaikki tarvittavat kylmäaltaaseen pakkien alle, jotta voin 6 lopettaa työaikani, ja ohjaajat voivat nostaa iltapalan esille, ja purkaa pois. muuten mun työaika olisi yhdeksään, koska mun pitäis olla paikalla purkamassa iltapala ja sen jälkeen vasta pystyisin siivoon keittiö ja salin ymsyms :D mulle käy ihan hyvin että teen montaa ruokaa samaan aikaan ja pääsen aikasemmin kotiin :)

koska päivällinen oli helppo purkaa pois, ja olin hyvin saanut iltapalan valmiiksi, pääsin jo hyvin ennen 6 lähteen kotiin, kaupan kautta ! kävin kaupasta hakeen kaiken näköstä mitä äiti oli sannin kanssa kaupassa käytyään unohtanut, kynsiä hoitavaa kynsilakkaa, kynnet menny niin huonoon kuntoon :( ja jotain alkomahoolia huomisen vapaa päivän kunniaksi :) kävin myös ärrältä hakemassa h&m paketin, joka sisälsi parin rintsikoita. 

kotiin päästyäni pääsin vain hetkeksi hengähtämään, kun äiti rupesi pakkaamaan sannia ulkovaatteisiin, ja suunnattiin porukalla mustikkametsään !!


metsässä kului vähän päälle tunti, ja mustikoita löytyikin lähen 3 litraa ! aika hyvin kesän vai voiko sanoo jo syksyn ensimmäiseksi sadoksi ! :)




huomenna mulla onkin vapaapäivä ja tilipäivä mutta se menee varmaan ihan kotosalla, mutta sitten lauantaina jatkuu työt, ja alkaa viimeinen puristus tämän kesän kesätöistä ! :)

mitä piditte my day -postauksesta, haluaisitteko nähdä lisää ?
onko muut jo kerenneet marja/sieni metsille ? :)

sannin ensimmäiset mustikat maisteltu ! 
kyllä maistuivat, vaikka kuva antaa toista olettaa :D

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara 
Päivä 3Perheenjäsen 
Päivä 4: Vanha kuva 
Päivä 5: Lempivaate 
Päivä 6: Talvikuva 
Päivä 7Kuva jostain mitä olen tänään tehnyt 
Päivä 8: Päivän asu 
Päivä 9Arkeni 
Päivä 10Sää 
Päivä 11Kesäkuva 
Päivä 12Mustavalkoinen omakuva 
Päivä 13Suosikkikuva 
Päivä 14Paikka jonne haluaisit mennä 
Päivä 15Valinnainen kuva

M

2 kommenttia:

kiitos kommentistasi ! :)