26. joulukuuta 2012

Sannin ensimmäinen joulu !

Jouluaamuna heräsin äitin kanssa kahdeksan yhdeksän aikaan, jolloin äiti syötti minut, vaihtoi kuivan vaipan, ja laittoi minut sitteriin , koska oli minun aamujutustelujen aika. olen jo kova puhumaan, vaikka en vielä sanaa suusta saa ! sillä välin äiti keittää itselleen kahvit, ja syö itse aamupalan. siinä sitten oleskelimme äitin kanssa, ja odottelimme, että muut heräävät !


kun kaikki olivat heränneet, lähdimme käymään pappani haudalla viemässä joulukynttilän ! ulkona oli tosi kylmä viima ja tuiskutti, mutta äiti oli pukenut minut hyvin, joten en palellut yhtään ! hautuumaalta kotiin päästyämme isosiukku riisui minut ulkovaatteista, ja syötti, jonka jälkeen oli aikuisten vuoro syödä jouluruoka, ja minä jäin sitteriin pitämään omaa kivaa !


kun kaikki olivat syöneet, siirryimme yhdessä yläkertaan kuusen luokse, jonka alla oli hirveästi paketteja ! äiti oli pukenut minulle hurmaavan tonttupuvun, ja minua kuvattiin kauheasti joulukuusen kanssa ! sillä välin kun muut availivat lahjoja, minä otin pienet tirsat, joista olikin hyvä herätä joulukylvylle ! pukki ei paljoa lahjoja tuonut, mutta ensi vuonna tuo varmasti enemmän, kun rupean olemaan jo leikki iässä :)



ensimmäisenä joulunani sain joulupukilta:


ihana pörröisen puvun, jossa on korvat ja häntä ! 
valitettavasti puku on minulle vielä iso, mutta toivottavasti ensi talvena voin jo siihen pukeutua !


vaaleanpunaiset töppöset, jotka myös ovat minulle vielä liian isot, toivottavasti ensi talvena saan ne käyttööni !


toiset töppöset, ja myös rukkaset !


kummitaulun, johon vielä myöhemmin kaiverretaan minun syntymätietoni, ja nimeni !



ja ruokailuvälineet !

tällainen oli Sannin ensimmäinen joulu ! :)


2 kommenttia:

kiitos kommentistasi ! :)